Kuka Marjo Maula?
Artenomi (AMK), HAMK
Visualisti, Helsinki Design School
Erityisopettaja, Jyväskylän yliopisto
Koulunkäyntiavustaja, Salon AKK
15 vuoden kokemus visuaalisesta suunnittelusta
15 vuoden kokemus matkailu- ja kiinteistöalan yrittäjyydestä
17 vuoden kokemus kasvatusalalta
Olen kasvanut yrittäjyyden ja opettajuuden ympäröimänä. Minulle on ollut luontaista organisoida isoja kokonaisuuksia ja oppia uusia asioita tekemällä. Olen ollut aina kiinnostunut estetiikasta, kulttuurista, psykologiasta ja kaikesta asumiseen liittyvästä.
Olen saanut työskennellä hyvin monipuolisissa projekteissa elokuva- ja teatterilavastamisesta tapahtumajärjestämiseen sekä sisustussuunnittelusta sisällöntuotantoon. Arkeni on sekoitus pedanttia opettajuutta ja luovaa yrittäjyyttä.
Lisäksi olen toiminut visuaalisien projektien ja erityisopettajan työtehtävien ohella monissa eri luottamustehtävissä asunto-osakeyhtiöissä ja yhdistyksissä.
Työtäni ohjaavat arvot
Oman työni suola syntyy ihmisistä, joiden kanssa saan tehdä töitä. Minulle on tärkeää, että yhteistyö nostaa molemmin puolin hymyn huulille. Hyvä meininki, joustava ilmapiiri ja taikalaatikon ulkopuolelta mietityt ratkaisut välittyvät aina lopputuloksesta.
Innostun monista asioista, mutta erityisesti asiakkaista, joiden arvot kohtavat kanssani. Tasavertaisuus, läpinäkyvyys ja elämyksellisyys ovat itselleni tärkeitä arvoja.
Seuraan jatkuvasti kaikkea ympärilläni - syy inspiroitumiseen voi olla yksityiskohta luonnossa, kontrasti rakennetussa ympäristössä, pläjäys kulttuuria tai mielenkiintoisen ihmisen kohtaaminen kadulla.